|
Tervetuloa
sivuillemme!
Lienee soveliasta esitellä myös
henkilöt Xtravaschnauza-kasvattajanimen takana, vaikka säkäkorkeutta ja
muita saavutuksia emme tänne itsestämme listaakaan.
Olemme Inkoossa asusteleva aviopari,
jonka päivät ja elämän täyttävät työt IT-alalla sekä koirat. Olemme
kumpikin olleet eläin- ja koiraihmisiä lapsesta pitäen, ja kun
ensimmäinen yhteinen lemmikki hankittiin oli selvää että se on koira.
Oma koirataustamme kattaa hyvin erilaisia rotuja dobermannista
cockerspanieliin. Käppänöihin ihastuminen tapahtui kuitenkin kauan ennen oman kääpiösnautserin
hankintaa – kun oli päässyt tutustumaan koiraan joka komensi vieraat
muitta mutkitta omasta nojatuolistaan pois, ja vaati lahjuksen ennen
silitystuokiota, oli selvää että tällainen mulkoilija on saatava
itsellekin!
Ensimmäisen kääpiösnautserin tultua
meille ei paluuta entiseen ole ollut, ja sen jälkeen elämämme suuria
valintoja, kuten maalle muuttoa, ovat ohjanneet koirat.
Kotonamme asuu viisi kääpiösnautseria,
kaksi narttua ja kolme urosta (joista yksi ei ole jalostuskäytössä). Koiramme elävät kanssamme
omakotitalossa, ja olemme parista huoneesta sisustaneet koirille omat
tilat juoksuaikoja, pentuja ja muita ”erikoistilanteita” varten.
Kotonamme on harvoin kuitenkaan vain viittä koiraa, koska
yleensä joku sijoituskoiristamme tai kasvateistamme on meillä
hoidossa tai näyttely-/trimmireissulla.
Käytännössä
talon alakerta on pyhitetty "kenneltiloiksi", jossa on kolme
erillistä huonetta (trimmihuone 10m2, koirien oma
huone 30m2 sekä pienempi erillinen huone joka seisoo
tyhjillään varahuoneena). Alakerta on koirien valtakuntaa, kun
olemme töissä. Yläkerrassa on normaalit asuintilat jossa koirat
ovat seuranamme kun olemme kotona - erityisen suosion on saanut
takkahuone jossa jokaisella koiralla on oma suosikkinojatuoli,
ja josta ahkerat vahtikoirat näkevät niin keittiöön,
ruokailutilaan kuin olohuoneeseenkin. Kuvia-osiosta näet millaisissa olosuhteissa koiramme elävät (sekä pari
huumorikuvaa, koiramme eivät suinkaan pukeudu säännöllisesti lippikseen
tai tonttulakkiin).
Suurehkon lauman omistajina pidämme tärkeänä myös koirakohtaista,
yksilöllistä huomiota ja tästä syystä jokainen koira käy säännöllisesti
harrastamassa jotain erillään laumasta, kahdestaan ihmisen kansssa. Itse
harrastamme koirien kanssa agilityä, koiraetsintää ja TOKOa näyttelyiden
ohella, joten voi sanoa että koirilla on paljon ohjelmaa kuten myös
meillä ihmisillä.
Meille kasvattien ja sijoituskoirien
kodeissa on tärkeää aktiivisuus. Kääpiösnautserissa on suuren koiran
sielu pienessä paketissa, eikä käppänä sovi kotiin jonka perheenjäsenet
eivät lähde reippaasti lenkille kelillä kuin kelillä. Koira saa kyllä
olla sohvachampion, mutta ei sohvaperuna! Järjestämme kasvattiemme
omistajille ja sijoituskoiriemme haltijoille maksuttomia
kursseja niissä lajeissa, joissa olemme päteviä ohjaajiksi sekä
autamme harrastusrinkeihin mukaanpääsyssä aina kun mahdollista.
Kasvattajina ja myös koiraharrastajina
olemme vielä alkupoluilla. Olemme luonnollisesti käyneet kasvattajan perus- ja
jatkokurssit sekä erilaisia trimmaus-, koirankoulutus- ja
harrastuskursseja, ja kasvattajina tulemme tulevaisuudessakin käyttämään
tällaiset mahdollisuudet hyväksemme. Mikään ei kuitenkaan päihitä
tekemällä oppimista, ja koiraharrastus ei ole tähän sääntöön poikkeus.
Siksi pyrimmekin olemaan mahdollisimman aktiivisia myös
harrastusmielessä. Heli on pätevöity kehätoimitsija ja Timo pätevöity
koetoimitsija. Intensiivikurssin snautsereiden maailmaan olemme
saaneet Trixer-koirimme kasvattajalta, jonka tinkimätön tyyli on taannut
sen että oppi menee perille. Lämmin kiitos Soilelle siis kaikista
ohjeista ja avusta kasvatustyömme alkutaipaleella!
Ulkomuodoltaan ihannekääpiösnautserimme
on oikean kokoinen, karkeaturkkinen, ryhdikäs, oikeailmeinen ja kauniin
ylälinjan omaava koira, jolta löytyy riittävästi myös kulmauksia,
raajoja ja eleganssia. Yksityiskohta, johon kiinnitämme erityisesti
huomiota, on häntä; kaunis sapelihäntä hioo ylälinjan huippuunsa.
Olemme tavoitteellisia ja avoimia
koirien jalostuksen ja virheiden suhteen. Emme tee yhtään yhdistelmää,
jossa ei ole oletettavaa parannusta sekä toivottavan luonteen että ulkomuodon suhteen. Suhtaudumme vakavasti siihen
vastuuseen, jonka automaattisesti ottaa itselleen myydessään koiran.
Luovutamme pois pennun johon olemme kahdeksassa viikossa kiintyneet
suunnattomasti, ja johon meillä on poikkeuksellinen tunneside -
olemmehan olleet sen seurassa jo syntymähetkestä ja mielikuvissa jo
aikaisemmin. Samalla kuitenkin annamme pois paketin iloa ja surua, näitä
kumpiakin kokee jokainen koiranomistaja ennemmin tai myöhemmin. Yhteinen
tavoitteemme olkoon, että surun tunteita koetaan mahdollisimman myöhään
ja mahdollisimman vähän.
Kääpiösnautseri on trimmattava rotu. Opetamme mielellämme
trimmauksen salat kasvattimme omistajalle. Siitä huolimatta
jokaisen tulee ymmärtää, että irtokarvattoman koirakodin
tasapainona olet vastuussa siitä että käytät turkin hoitoon
aluksi viikoittain - myöhemmin harvemmin - hieman aikaa. Karvan
huoltaminen ei ole vaikeaa, ja välineet ja opastuksen saat kyllä
meiltä! Työ on kuitenkin tehtävä. Samoin koiran nypintä pari
kertaa vuodessa sekä väliputsaukset on huolehdittava. Sen voit
opetella opastuksellamme tekemään itse, antaa koiran kokeneen
trimmaajan käsiin tai, mieluusti, tuoda koiran läpi elämänsä
syntymäkotiinsa trimmattavaksi. Trimmin tarpeesta ei voi
kuitenkaan tinkiä, se on ehdoton vaatimus koiran hyvinvoinnin
kannalta.
Oli ulkonäkö mitä tahansa, on koira
ensisijaisesti perheenjäsen. Huomioimme jalostusvalinnoissa erityisesti
koirien luonteen, ja pentujen koteja etsiessä omistajaehdokkaiden
luonteen ;) jotta sekä pennulla että omistajalla olisi täydet
edellytykset elää yhdessä monipuolista, aktiivista elämää jossa
luottamus on molemminpuolista.
Olemme itse aktiivisia näyttelyissä- ja
kilpailuissakävijöitä. Emme oleta pennunostajan innostuvan
harrastuksista samassa mittakaavassa, mutta toivomme että meiltä
lähtenyt pentu käy näytillä tasoaan vastaavan tuloksen verran ja harrastaa edes jotain (olkoon se vaikka
pitkiä lenkkejä kunhan kasvaa), ja että saamme itse käydä lähellä
asuvien pentujen kanssa harrastamassa, jos omistaja ei halua käyttää
vapaapäiviä kehän laidalla. Terveystarkastuksiin kuten silmäpeilauksiin
suorastaan painostamme, populaation kannalta yhden koiran ”puhtaat
paperit” ovat liki hyödyttömät, jos koko muu pentue on tutkimatta.
Kääpiösnautseri rotuna ja omat koiramme
ovat tuoneet elämäämme upeaa sisältöä, mukavia hetkiä harrastusten
parissa ja paljon uusia ystäviä. Yhteisöllinen, maantieteestä
piittaamaton Xtravanet kokoaa meidät kaikki vaihtamaan ajatuksia
ja vinkkejä, suunnittelemaan yhteistä toimintaa ja jakamaan
kokemuksia silloin, kun emme treenikiireltämme tai fyysisen
etäisyyden vuoksi voi nähdä kasvotusten.
Tervetuloa tutustumaan meihin ja
koiriimme iloiseen Inkooseen!
Heli & Timo

 |